Menu:


Hirvikosken koulun perunannostotalkoot


Keskiviikkona 10.9. Hirvikosken koululaiset olivat perunannostotalkoissa. Koulun oppilaita onnisti, kun paikallinen maanviljelijä puutarhuri Osmo Yrjölä lahjoitti koko lukuvuoden perunat koululaisille. Starttasimme heti aamun sarastaessa kahdeksalta polkupyöräletkana kohti parin kilsan päässä olevaa peltoa. Oppilailla oli omat ämpärit ja kuokat mukana. Matkaan oli varauduttu ihan "oikeilla" työvaatteilla. Pellolle päästyämme alkoi armoton kuhina, toiset kuokkivat ja toiset keräsivät perunoita. Toiminta muistutti lähinnä muurahaispesää! Esiin kaivettiin mitä ihmeellisimmän muotoisia ja toinen toistaaan suurempia perunoita. Toihuilussa oli lähes kilpailun makua; kuka löysi sydämen, kuka kaikkein suurimman perunan! Työskentelyn lomassa nautimme maittavan ulkoilmalounaan läheisen tilan pihapiirissä. Lämpimän kaakaon siivittämänä saimme urakan valmiiksi oppilaiden mielestä jopa liian aikaisin. Koulupäivän päätteeksi perunat löysivät tiensä koulun kellarin laareihin. Kellarista perunat sitten päätyvät pestyinä keittäjän patoihin ja sieltä oppilaiden lautasille. Heti seuraavana päivänä saimme nauttia herkullista riistakäristystä ja perunamuusia niinikään Osmon lahjoittaman tuoreen salaatin kera. Kyllä siinä mietittiin, että onkohan lautasella oma kaivama pottu. Ja kyllä ruoka maistuikin hyvälle...

Kuvia