Menu:


Historia


HIRVIKOSKEN ALA ASTE 1898 –

Koulua ryhdyttiin puuhaamaan jo 1897 Antti Piispasen toimesta. Jo seuraavana vuonna anottiin rakennuslainaa valtiolta. Avustus myönnettiin 28.10.1898 ja samana vuonna koulu aloitti toimintansa. Koulu rakennettiin Antti Mäkelän maalle. Vuonna 1905 kunta lunasti talon piiriläisiltä. Vuonna 1950 koulurakennus uudistettiin ja samalla valmistui kaksikerroksinen kivirakennus kolmen opettajan ja talonmiehen asunnoksi. 1971 koulunpito muutettiin asuntolan puolelle ja samana syksynä koulu muuttui 4 luokkaiseksi.Ylemmät luokat siirrettiin Kankaan piiriin. Vuodesta 1978 koulu on jälleen toiminut 6-luokkaisena kouluna

"Pyhtään kansa- ja peruskoululaitos 100- vuotta"